Hae meille töihin, koulutamme sinusta työn ohessa muovialan ammattilaisen!
Aiempi työkokemus tietenkin plussaa! Palkkaus kykyjen ja osaamistason mukaan.
Työtehtäviin kuuluu muun muassa muovien hitsausta eri menetelmillä, levytöitä, erilaisia asennustöitä meillä ja asiakkaalla ym.
Muovien työstäminen ja hitsaaminen on pääosin siistiä sisätyötä, eikä esim. hitsaamisessa normaalisti synny mitään haitallisia kaasuja tai käryjä. Käytössä olevat koneet on sekä tarkoitukseen alunperin tehtyjä mutta myös usein puun ja metallin työstössä käytettyjä. Esimerkiksi puusepäksi tai rakennusalalle kouluttautunut voisi hyvinkin löytää uuden uran meiltä.
Työntekijältä vaaditaan hyvää teknistä ymmärrystä sekä intoa oppia uusia asioita.
Hyvä piirustusten lukutaito olisi toivottavaa. Kaikenlainen aiempi työkokemus katsotaan eduksi, mutta kokemus asennuksista ja/tai verstastöistä etusijalla.
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi alla olevan lomakkeen välityksellä.
Terveisin,
Matiketo Oy
Osaa evästeistä käytetään tilastollisiin tarkoituksiin, ja osa liittyy kolmansien osapuolten tarjoamiin palveluihin. Napsauttamalla ’Hyväksy kaikki’ osoitat hyväksyväsi evästeiden käytön. Lue henkilötietojen käsittelystä tarkemmin tietosuojaselosteestamme.
Välttämättömät evästeet auttavat tekemään verkkosivustosta käyttökelpoisen sallimalla perustoimintoja kuten sivulla siirtymisen ja sivuston suojattujen alueiden käytön. Verkkosivusto ei toimi kunnolla ilman näitä evästeitä.
Jos poistat tämän evästeen käytöstä, emme voi tallentaa asetuksiasi. Tämä tarkoittaa, että joka kerta kun vierailet tällä verkkosivustolla, sinun on sallittava tai poistettava evästeet käytöstä uudelleen.
Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia anonyymien tietojen, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimpien sivujen, keräämiseen.
Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.
Ota ensin käyttöön ehdottomasti välttämättömät evästeet, jotta voimme tallentaa asetuksesi!
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivustoilla kävijöiden seurantaan. Tarkoituksena on näyttää mainoksia, jotka ovat sopivia ja kiinnostavia yksittäisille käyttäjille, ja siten arvokkaampia julkaisijoille ja kolmansien osapuolten mainostajille.
Ota ensin käyttöön ehdottomasti välttämättömät evästeet, jotta voimme tallentaa asetuksesi!